Elämä olisi niin paljon helpompaa, jos puoliso muuttuisi. Se ei puhu eikä pussaa, ilmeisesti sille riittää se, kun se on kerran sanonut minua rakastavansa. Tai tokkopa se enää edes mua rakastaa. Olen sille täysin näkymätön nykyään, osaa jo unissaankin kiertää minut kaukaa.
Ei meillä kyllä enää mitään yhteistä ole ollut pitkään aikaan. Samalla jääkaapilla käydään, vaikkakin eri aikaan sekin tehdään ja yhteisessä autossa joskus vierekkäin istutaan. Se taitaakin olla ainut hetki, kun ollaan lähekkäin. On se erokin joskus käynyt mielessä, mutta kun on tämä talo ja lapset.
Ja en oikein kyllä tiedä, miten sitä yksin sitten selviäisi. Auton renkaiden vaihdotkin, ahdistaa jo pelkkä ajatuskin. Vaikka toisaalta huomaan, että on tämä yksinäisyys näin liitossa ollessakin kyllä vaikeaa. Huomaan, että käperryn entistä enemmän vain yksinäisyyteeni, inhoan jo sitä, miltä näytänkin.
Toista se oli vielä silloin parikymppisenä, kun tuli tukkaa tupeerattua ja vähän huulipunaakin sipaistua huuliin. Ja voi kuinka se ukkokin katseli niin pitkään ”sillä silmällä”.
Oi niitä aikoja, kuinka niitä kaipaankaan. Nyt on vain roikkuvaa, ryppyistä lihaa joka puolella. Kai niillekin jotain voisi tehdä, mutta en vaan saa mitään aikaiseksi. Onko se ihmekään, ettei oikein mitään jaksa tehdä tai ei huvita, kun kiitosta ei koskaan saa mistään, vaikka kuinka raataisi itsensä hengiltä.
Niinkun joulunakin. Kaikki vaan istui ja odotti valmista pöytään, kun tuntikausia jouluruokia väänsin itku kurkussa yksikseni keittiössä. Eipä kenellekään tullut mieleenkään tarjota apua, ei. No, siitä oli joulurauha kaukana, kun joulupöytään lopulta istuin ja sanat vain ryöppysivät suustani, kun annoin sitten tulla kaikille mielipiteeni asiasta. Katsoivat ihan hölmöinä minua.
Enkö muka saisi sanoakaan enää mitä ajattelen?
No, nykyäänhän minulla on aamuyön tunteina aikaa ajatella kaikkea tätä, kun unta ei oikein riitä enää siihen aikaan. Väsymys painaakin heti aamusta alkaen silmissä ja ärtymys herää henkiin jo aamukahvilta alkaen, kun tuijotan vastapäätä istuvaa kaljuuntuvaa isäntää, jonka huomio kohdistuu vain aamun lehteen ja kahvimukiin.
Tarvitsisin niin jotain kipinää tähän elämään…mieheen…itseeni… Vai onko enää edes mahdollista saada mitään muutettua? Pitääkö mun vaan hyväksyä se, että elämä nyt on vaan tällaista, sisäistä kituutusta ja itkua, pahaa mieltä ja saamattomuutta. Ilman rakkautta ja hymyä, kiitosta ja hyväksyntää.
Jos tämä tästä joku päivä muuttuisi…jos tuo toinen vaan älyäisi muuttua…olisin paljon onnellisempi, tyytyväisempi…
Herätys…!!!!
Jossittelun varaan jos jäät, niin silloin lehmätkin lentäis…tai taivaalta satais kultahippua, mitkä tekis sut onnelliseksi.
Sori pudottaa sut maan pinnalle illuusiostasi.
Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu!
Olen pahoillani, että elämän tiet ovat kuljettaneet sinut tähän pisteeseen. Tiedä kuitenkin, että ymmärrän tunteesi ja ajatuksesi täysin… Tiedä myös, että asioiden ei tarvitse olla jatkossa näin, niin uskomattomalta kuin se juuri nyt sinusta tuntuukin.
Miltä elämäsi näyttäisi ja tuntuisi silloin, kun kokisit olevasi rakastettu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin olet? Siinä ei riippuvat löysät allit tunnu missään, vaan elämä, arkea myöten, tuntuu rikkaalta, antoisalta, miellyttävältä ja mukavalta.
Ja katin kontit…Tällaista tapahtuu vain romanttisissa elokuvissa, ei todellisuudessa.
Ei suinkaan. Tämän tunteen kokeminen on sinullekin mahdollista. Tämä ei ole vain muille, harvoille valituille onnekkaille tarkoitettua elämää, vaan myös sinulle!
Paljon luvattu, eikö totta?
Minulla on sinulle ratkaisu
Ajatuksia tulee ja menee mielessä edestakaisin. Kyse on enemmänkin siitä, kuinka pitkäksi aikaa nuo ajatukset jäävät mieleen pyörimään ja tuovatko ne sinulle levänneen, miellyttävän, rauhallisen olotilan vai muistuttaako mieli enemmänkin roomalaista taisteluareenaa gladiaattorikisojen aikaan.
Ihmismieli on kuin majatalo. Sinne saapuu matkalaisia väsyneissä ja uupuneissa tunnelmissa hengähtämään. Aikansa majatalossa vietettyään nuo matkalaiset jatkavat matkaansa uudistuneina, virkistyneinä ja levänneinä tietoisena siitä, että majatalosta saadut matkaeväät siivittävät heidät uusiin kokemuksiin ja hyvinvointiin, myönteiseen elämään. Tuleva matka ei kuitenkaan enää pelota, sillä matkaaja tietää voivansa aina palata takaisin majataloon tarvitessaan uusia matkaeväitä tai matkasuunnitelmia elämänsä varrelle.
Niinpä kutsun sinut tervetulleeksi Mielen Majataloon, jossa sinun tulevaisuuden hyvinvoinnistasi vastaavat majatalon ”ämmät”: myönteisyys, merkitys ja mielenrauha.
Mielen Majatalo tarjoaa sinulle mielen matkaeväitä oman elämäsi päivittämiseksi tai rakentamiseksi juuri sellaiseksi kuin itse sen haluat olevan, jotta: * tuntisit rakkauden virtaavan kehossasi * näkisit elämän kaikissa sen kauniissa väreissä * kuulisit oman sisäisen sinfonian sulosoinnut. Tai mitä ikinä haluat itse kokea mieluummin kuin sitä, mitä nyt koet.
Sinä valitset, millaista tuunausta tai päivitystä elämäsi kaipaa.
Käy peremmälle Mielen Majatalon respaan ja jätä sähköpostiosoitteesi. Respasta saat Hyvän Mielen 4 Tukipilaria -harjoituksen tunnustellaksesi, voisiko tämä olla sinun pysähdyspaikkasi omalla matkallasi ehkä pidemmänkin aikaa. Hengähtääksesi hetken, nauttiaksesi elämästä. Työkirja auttaa sinua kirkastamaan ajatuksiasi omien hyvän mielen tukipilareiden tämänhetkisestä tilasta ja sinun energiasyöpöistäsi.
Kyllä, haluan ILMAISEKSI Hyvän Mielen 4 Tukipilaria -harjoituksen!
Majatalon emäntä
Hei sinä ihanainen matkaaja,
Olen Mari Sarajärvi, Mielen Majatalon emäntä.
Kuten aikaisemmin mainitsin, tiedän ja ymmärrän tunteesi ja ajatuksesi juuri nyt. Olen ollut itse siinä samassa tilanteessa, paitsi ehkä silloinen mieheni ei vielä tuolloin ollut kaljuuntumasssa. Mutta elin elämääni avioliitossa, ollen hajuton, mauton ja näkymätön. Ilmeisesti olin jotain niin luotaantyöntävää, ettei siihen voinut pitkällä kepilläkään koskea. Siltä se minusta tuntui.
Olin yksinäinen avioliitossani…ja se yksinäisyyden tunne söi minut sisältäpäin täyteen syviä tyhjiä onkaloita samalla kun ulkoisesti yritin tuskaani lievittää sadoilla suklaalevyillä. Torjutuksi tuleminen sai minut raivon partaalle ja kokeilemaan mykkäkoulujen ennätystä, siinäkään onnistumatta. Kaikki tämä sai minut laiminlyömään itseäni niin henkisesti kuin fyysisestikin, mikä lopulta avioeron jälkeen johti sairastumiskierteeseen ja vakavaan uupumukseen.
Lopulta kuitenkin ymmärsin, että
se olin minä, joka olin vastuussa omasta elämästäni ja hyvinvoinnistani, omasta mielen tasapainostani.
Tarpeeni muuttaa elämäni suuntaa oli niin suuri, että se sai minut jälleen koulunpenkille opiskelemaan, miten omaan mieleen ja henkiseen hyvinvointiin voi vaikuttaa, miten sitä voi muuttaa ja korjata haluamaansa suuntaan. Päätin korjata oman elämäni itseni näköiseksi. Vihdoinkin, jotta voin elää täyttä elämää toiset 50 vuotta!
Näiden yli kuuden vuoden aikana olen huomannut, etten ole ollut näiden asioiden kanssa yksin, vaan meitä samassa matkavaunussa olleita on ollut muitakin. Ehkä sinäkin?
Nyt olen koonnut oman osaamiseni sinun avuksesi Mielen Majataloon, jotta sinun ei tarvitsisi hukata omasta elämästäsi niin monta vuotta kuin itse tuhlasin.
Tiedän, että sinun on itse matkattava oma matkasi, kylvettävä ne siemenjyvät, joita sinulle Mielen Majatalosta mukaasi annan. Olen suoristamassa mutkia matkaltasi, keventämässä mäkiä loivemmaksi tai idättämässä uuden kukoistuksen siemeniä kanssasi.
On kunnia saada olla Mielen Majatalon emäntänä sinun matkallasi mukana.
Tervetuloa Mielen Majataloon
Terveisin
Mari, Majatalon emäntä Valmentaja ja kouluttaja LCAF Certified Coach, Positive Psychology Practitioner, NLP-Practitioner, Skeemaohjaaja, Rentoutusohjaaja, Lakimies
Kyllä, haluan saada Mielen Majatalon Hyvän Mielen 4 Tukipilaria -harjoituksen itselleni!